Hyve Kunto & Terveys – Kauppakeskus Veska, Pirkkala

Yksilöllistä ohjausta hyvinvoinnin tueksi

Äitiysfysioterapia on kokonaisvaltaista ennaltaehkäisevää tai kuntouttavaa fysioterapiaa, jonka tavoitteena on edistää raskaana olevien ja synnyttäneiden äitien terveyttä ja hyvinvointia. Raskaus ja synnytys tuovat mukanaan suuria muutoksia ja siksi yksilöllinen, asiantunteva ja ajantasainen ohjaus äitiyteen liittyvissä haasteissa ja hyvinvoinnin tueksi on tärkeää.

Äitiysfysioterapian hinnasto

ensikäynti 75 min, 92€ 
jatkokäynti 60 min, 79€

Kaikkiin käynteihin tulee lisäksi toimistomaksu 5,50€ (sis. eArkisto-maksun).

Ajat tulee peruuttaa vuorokautta ennen varattua aikaa. 

Peruuttamattomasta ajasta veloitamme täyden maksun.


Äitiysfysioterapiassa käydään sekä raskausaikana että synnytyksen jälkeen monien erilaisten syiden vuoksi.

Raskausaikana äitiysfysioterapiasta saa apua esimerkiksi alaselän, pakaroiden ja lantionalueen kipuihin, myös rintakehän kireyksiä, paineentunnetta, närästystä ja vatsan kiristelevää tunnetta voidaan fysioterapian keinoin helpottaa. Raskausajan vaivat ovat tavallisia, mutta niiden ei tarvitse kuulua raskauteen ja niihin voidaan tehokkaasti vaikuttaa sekä harjoitteilla että manuaalisella käsittelyllä.

Äitiysfysioterapiasta saat myös yksilöllistä ohjausta, miten soveltaa ja harrastaa liikuntaa läpi raskauden turvallisesti ja järkevästi sekä lantionpohjan ja keskivartalon toimintaa huomioiden. Säännöllinen ja sopiva liikunta edistää äidin sekä vauvan hyvinvointia, auttaa kehoa kestämään raskauden tuomia muutoksia paremmin sekä ennaltaehkäisee monia raskauden tuomia vaivoja. Oikeanlainen harjoittelu edistää myös raskaudesta ja synnytyksestä palautumista.

Synnytyksen jälkeen monet äidit käyvät äitiysfysioterapiassa saamassa lisää tietoa palautumisesta ja kehon toiminnoista ennaltaehkäisevässä mielessä, eikä mitään varsinaista ongelmaa palautumisen suhteen tarvitse olla tullakseen äitiysfysioterapiaan.

Yleisimpiä syitä miksi äitiysfysioterapiaan hakeudutaan synnytyksen jälkeen, on suorien vatsalihasten välinen erkauma, hankaluus hahmottaa ja aktivoida lantionpohjaa tai keskivartaloa sekä virtsankarkailu, lantion alueen kipu ja paineentunne. Raskauden ja synnytyksen tuomia haasteita voidaan hoitaa tehokkaasti äitiysfysioterapian keinoin ja niihin kannattaakin reagoida jo varhain. Muun muassa pelkillä lantionpohjansupistusharjoitteilla ei useinkaan saada helpotusta lantionpohjan toimintahöiriöihin, vaan tarvitaan kokonaisvaltaisempaa ja yksilöllisempää kuntoutusta.

Äitiysfysioterapiasta saa lisäksi oikeanlaista ohjausta liikuntaan liittyvissä epävarmuuksissa. Liikuntaharrastusten aloittamista ei tarvitse turhaan odotella tai pelätä, mutta liikunnan pariin kannattaa palata järkevästi ja asteittain.

Äitiysfysioterapiasta synnytyksen jälkeen saa myös apua sektioarven hoitoon ja sektiosynnytyksen jälkeiseen palautumiseen.

Vastaanotolle voi tulla ennen tai jälkeen varsinaista jälkitarkastusta, riippuen omista toiveista ja tavoitteista, tai vaikka synnytyksestä olisi kulunut jo paljon pidempikin aika. Liian myöhäistä ajankohtaa oman kehon hyvinvoinnin tukemiseksi ei ole.

Tutustu äitiysfysioterapeuttiimme

Tiedustelut: puh. 020 7699 060