Valmentaja Matti Ovaska

Alan koulutus

  • Liikunnanohjeuksen perustutkinto, Varalan urheiluopisto 180osp, 2014-2015
  • Pilates-ohjaaja, FAF 2016
  • kuntosaliohjaaja
  • Lukuisi lyhyempiä liikunta-alan kursseja

Työkokemus:

Valmentamisen aloitin vuonna 2004 jääkiekon parissa. Monien vuosien ajan valmentaminen oli harrastus, vaikkakin toisinaan työtunnit kasvoivat täysipäiväisen työn määriin. Vuosi 2013 oli varsin merkittävä elämässäni, olin päästänyt oman fyysisen kunnon todella huonoksi ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin heikoksi, onnekseni tajusin tehdä asialle stopin riittävän ajoissa. Matka kohti päätoimista ihmisten liikuttajaa alkoi Varalan urheiluopistolta ja nyt viimeiset vuodet olenkin valmentanut ja liikuttanut ihmisiä monin eri tavoin, mukaan on mahtunut vesijumppaa, kuntosalivalmennuksia, fysiikkavalmennusta, pilatestunteja, lasten urheilukouluja ja tietysti jääkiekkoa.
Valmennuksessa lähdetään aina liikkeelle asiakkaan näkökulmasta ja näin pyrin yksilölliseen ja kokonaisvaltaista hyvinvointia parantavaan valmennukseen eli löytämään ihmisen vahvuudet ja pääsemään eroon liikkumista vaikeuttavista tekijöistä.
Sisäisen motivaation löytäminen on tärkeää liikkumisessa. Isona osana onkin onnistumisen tunne ja viihtyminen liikunnan parissa.

matti.ovaska(at)hyve.fi  

0504003885

Ota Yhteyttä

Ota yhteyttä ja kysy meiltä lisää.

Urheiluvalmennuskeskus