Edellisessä blogikirjoituksessa kerroin, kuinka pystyt minimoimaan urheiluvammojen riskiä laadukkaalla alkuverryttelyllä. Loukkaantumisriskiä pystyt pienentämään myös sillä, että huolehdit palautumisesta ja riittävän laadukkaasta ravinnosta. Liian väsyneenä ja alipalautuneena keskittymiskyky karkailee ja vammariski kasvaa. Kaikki ei ole kuitenkaan aina itsestä kiinni ja vaikka huolehtisikin vammojen ennaltaehkäisystä tarkasti, vahinkoja sattuu silti. Tässä kirjoituksessa kerrataan urheiluvammojen ensiapua.

Useimmille kolmen K:n sääntö onkin varmaan jo tuttu – itselleni on ainakin jo nuorena opetettu loukkaantumistapauksissa hoitamaan vamma-aluetta ripeästi kylmällä, koholla ja kompressiolla. Opin viime syksynä järjestetyssä urheilufysioterapiakoulutuksessa, että urheiluvamman ensiavussa kompressio onkin itse asiassa tärkein tekijä. Miksi? Se selviää ihan kohta.

Koulutuksessa käytettiin esimerkkitapauksena nilkan nyrjähdystä, joka on yleinen urheiluvamma. Useimmiten nilkan vamma syntyy jalan tullessa maahan paino liiaksi jalan ulkosyrjällä ja nilkan ikään kuin ”pyörähtäessä” ulkosyrjän yli. Tällöin nilkkanivelen tukirakenteet venyvät äkillisesti ja tuloksena on todennäköisesti pehmytkudosvenähdys tai jopa -revähdys. Nilkkanivelen ulkosyrjän nivelsiteiden tai pohjelihasten jänteiden verisuonet vaurioituvat äkillisestä venytyksestä ja pehmytkudoksessa alkaa sisäinen verenvuoto.

Kompressio on ensiapukeinoista ehdottomasti tärkein siksi, että sillä estetään sisäistä verenvuotoa. Verenvuoto aiheuttaa vamma-alueelle toissijaista vahinkoa, turvotusta. Kompression lisäksi vammakohta tulee nostaa koho-asentoon verenkierron ja -paineen vähentämiseksi. Kun kompressiosta on huolehdittu, vamma-alueelle voi antaa kylmähoitoa.

Urheillessa ja varsinkin pelatessa tai kilpaillessa adrenaliini virtaa ja keho sekä mieli ovat virittyneessä tilassa. Et välttämättä tunne adrenaliinin jylläämisen vuoksi heti loukkaantuessa voimakasta kivun tunnetta. Joka tapauksessa, kuntoutuksen kannalta kannattaa pelata varman päälle, joten loukkaantumisen sattuessa PYSÄHDY. Paina vamma-aluetta käsin tai kiedo siihen kaulaliina tai ideaaliside. Nosta vamma-alue kohoasentoon. Laita vamma-alueelle kylmää, esimerkiksi lunta tai kylmäpakkaus. Rauhoitu, jotta syke ja verenkierto hidastuisivat.

Mutta kyllähän se kylmäkin hillitsee verenkiertoa verisuonia supistamalla, miksei se olekaan se tärkein ja ensimmäinen ensiapukeino? Vaikka kylmäpakkaus olisikin ihan lähellä (valitettavasti usein näin ei edes ole), sen käyttöön saamiseen kestää melkein vähintään se pari minuuttia, jolloin suurin osa sisäisestä verenvuodosta on jo ehtinyt tapahtua. Kylmällä on kuitenkin asemansa vamman tulehdustilan hoidossa. Tulehdustilassa kudoksen lämpötila nousee, mikä lisää alueen hapen kulutusta. Jos ja kun happea ei ole vamma-alueen kudoksissa riittävästi kohonneeseen tarpeeseen nähden, syntyy kudokseen taas lisää toissijaista vahinkoa hapen puutteen vuoksi ja toipumisaika pitenee. Kylmää on siis hyvä käyttää mahdollisimman pian vammautumisesta lähtien kahden – kolmen päivän ajan, parin tunnin välein noin 15 – 20 minuuttia kerrallaan.

Loppuun vielä pieni varoituksen sana. Älä tee vammastasi pahempaa ”liian rajuilla” ensiaputoimenpiteillä. Kompression aikana huolehdi, ettei verenkierto esty liikaa. Paine saa olla napakka, mutta verenkierto ei saa estyä kokonaan. Toinen huomionarvoinen seikka on kylmän käyttö. Älä aiheuta itsellesi paleltumavammaa asettamalla liian kylmää kylmäpakkausta suoraan ihoa vasten. Jääkaapistakin otettu kylmäpakkaus vaatii väliin vähintään pyyhkeen, pakkasesta otettu viilentäjä vaatii väliin paksumman kerroksen.

Vahingon sattuessa, muista siis KOMPRESSIO, KOHO, KYLMÄ. Välitön ensiapu lyhentää toipumisaikaa ja pääset palaamaan nopeammin liikunnan tai urheilun pariin. Vamman huolellisen kuntoutuksen jälkeen siis tietenkin. Mutta urheiluvammojen kuntoutusprosessi onkin sitten oma tarinansa, palataan siihen sitten joku toinen kerta 😉

-Laura