Kuinka rakentaa pohja onnistuvalle elämäntapamuutokselle?

Vuodenvaihteessa monet meistä aloittavat elämäntapamuutoksia tai jopa kokonaisen elämäntaparemontin. Osalla muutokset kantavat pitkälle, mutta valitettavasti osa lannistuu jo muutoksen alkumetreillä. Pahimmassa tapauksessa uutena vuotena julistetut lupaukset uudesta terveellisestä elämästä ovat unohtuneet jo tähän päivään mennessä. Osalla muutokset kantavat kevään arjen yli, mutta viimeistään lomaillessa arkielämään rakennetut terveelliset valinnat saattavat unohtua. Kireän kesäkunnon saavuttanut rantasankari saattaa hyppelehtiä keveästi kesälomalle, mutta raahautuu väsyneesti takaisin työpisteelle kuukautta myöhemmin. Miten arjessa ja juhlassa kantava elämäntapojen muutos rakennetaan onnistuneesti?

Muutos alkaa usein kyllästymisestä. Jossain pisteessä havahdut siihen, kuinka olet kyllästynyt jatkuvaan väsymyksen tai kiireen tunteeseen, kuinka peilikuvasi ei enää miellytä tai kuinka raskaalta jo pelkkä portaiden nouseminen tuntuu. Kyllästymisestä voi parhaimmillaan seurata usein sisäisen motivaation syntyminen. Haluat olla pirteämpi, saada enemmän aikaa itsellesi tai perheellesi, nähdä peilissä jälleen hurmaavan itsesi ja pystyä juoksemaan ne portaat ylös!

Toisaalta muutokseen voi ajaa ulkoinen motivaatio, kuten sosiaalisen median asettamat ulkonäkö- tai treenipaineet tai lääkärin kehotukset huolehtia terveydestäsi. Ei ole varmaan vaikeaa arvata, kummanlainen motivaatio kantaa pidemmälle? No sisäinen motivaatio tietenkin. Muutos on kiinni juuri sinun omasta halusta ja uskosta. Jos et itse usko muutokseen, on kenenkään muun mahdottoman vaikeaa viedä sinua läpi harmaan kiven. Uskosi omaan itseesi on kaikista voimakkainta valtaa, jota voit ammentaa tilanteesta toiseen.

Motivaation heräämisen jälkeen seuraava askel muutosprojektissa on asettaa tavoite muutokselle. Sanakirja kuvaa tavoitetta jonkin pyrkimyksen kohteeksi, päämääräksi, tarkoitukseksi tai maaliksi. Oikein asetetut tavoitteet yhdessä motivaation ja sitoutumisen kanssa vievät sinut haluttuun tulokseen.

Tavoitteen pohtimiseen ja asettamisen kannattaa käyttää hetki aikaa. Tavoitteen laadinnassa voi käyttää apuna erilaisia työkaluja, joita on netti ja kirjallisuus täynnä.

Yksinkertaistettuna, hyvällä tavoitteella on seuraavat tunnuspiirteet: se on realistinen, konkreettinen, mitattavissa ja sen täyttymiselle on aikataulu.

Esimerkiksi, jos haluat tehdä muutoksen kehonkoostumuksessasi, tavoitteesi voi olla seuraavan lainen: ”Pudotan rasvaprosenttiani 5% seuraavan puolen vuoden aikana.” Esimerkkitavoite on konkreettinen. Rasvaprosentti on mitattavissa kehonkoostumusmittauksella. Aikataulu on selkeä ja tässä esimerkissä se tekee tavoitteesta kokonaisuutena realistisen. Jos elämäntavat ovat olleet pitkään mitä sattuu ja ylipainoa on kertynyt enemmänkin, on turhaa lähteä tavoittelemaan urheilijankroppaa kuukaudessa ja heittää pyyhe kehään epäonnistuessa – tavoite ei ole silloin ollut realistinen.

Muutokselle tuleekin varata aikaa. Jos olet vuosien ajan johdattanut kroppaasi epäkuntoon, ei se korjaannu sormia napsauttamalla. Olet voinut kokeilla erilaisia pikadieettejä aiemminkin, mutta veikkaan että tulokset eivät ole olleet pysyviä. Elämäntapamuutoksia tehdessä sinun on opeteltava ratkaisuja, joita pystyt toistamaan myös tulevaisuudessa – jotta saamasi tulokset myös pysyvät!

Muista myös kirjoittaa tavoitteesi ylös ja uskalla sanoa se ääneen! Tavoitteen kirjoittaminen ylös tai sen ääneen sanominen saa sinut sitoutumaan siihen. Muutos tulee vaatimaan sinulta paljon, mutta se sinun on hyväksyttävä. Matkalla tavoitteeseesi elämä todennäköisesti heittää eteesi pieniä ja isoja esteitä, joita joudut ylittämään. Esteiden ylitys onnistuu pitämällä tavoitteesi mielessäsi ja muistuttamalla itseäsi, miksi teet muutosta ja mikä sai sinut alun perin sitoutumaan tavoitteeseesi. Aina esteen ylitettyäsi olet yhden askeleen lähempänä unelmaasi!

Jos kaipaat näiden neuvojen lisäksi apua tavoitteesi asettamiseen tai sen saavuttamiseen, olemme täällä Hyvellä juuri sinua varten! ?
-Laura

Ota Yhteyttä

Ota yhteyttä ja kysy meiltä lisää.

Urheiluvalmennuskeskus