Pienehköjen lasten vanhempana olen yhä (tovin) toimintakyvytön, kun talo on tyhjä ja minulla on mahdollisuus päättää aikatauluista, menemisistä ja tekemisistä muita kuulematta. Kun lapset lähtevät, alan kuumeisesti pohtia, miten käyttäisin harvinaisen hetken sillä seurauksella, että aika kuluu pohtiessa. Kun olen lopulta tehnyt päätökseni siitä, miten aikani käytän, lapset tulevat jo takaisin kotiin. Niin kävi nytkin, mutta sain sentään kirjattua sen, mitä ei tapahtunut ja miksi, toimenpiteitä vaativaksi ohjeeksi post it -lapulle.
Siinä luki näin: ”Koska olen huono päätöksentekijä, minun pitäisi tehdä päätökset etukäteen.”
***
Nyt tuo post it -lapun arvokas sisältö on tallennettu muistiin tietokoneeseen. Lappu on siis täyttänyt asiansa ja se saa jatkaa matkaansa sytykelaatikon kautta loppusijoituskohteeseensa.
***
Olen tehnyt saman havainnon monesti aikaisemminkin ja useissa eri yhteyksissä. Olen laatinut suunnitelmia, useimmiten täysin epärealistisia suunnitelmia, joiden vaikutukset ovat kaiken muun typerän lisäksi perustuneet lähinnä mutu-tuntumaan tai fiilikseen. Päässäni on jalostunut jokin ajatus, jota olen alkanut pitää faktana ja ryhtynyt sitten sen mukaisiin toimiin.
Toimea tai puuhaa on jatkunut, kunnes jokin toinen yhtä tyhjä ajatus on kyseenalaistanut tekemiseni, jonka myötä myös päätän sen.
***
Olen saanut viime aikoina hyvää tukiopetusta ajatusten, tunteiden ja tekojen synkronista. Luultavasti siksi olen nyt erityisen altis tarkkailemaan sitä, miten ne minun elämässäni näyttäytyvät.
***
Vaikka suurin osa viikonloppuni vapaa-ajasta meni pohtiessa, kuten alussa kerroin, sain minä vähän toimeksikin. Nimittäin: aloitin mieleiseni syyspuuhan – haravoinnin. Ei haittaa, vaikka tuuli ja etenevä syksy tiputtelee tienoille lisää lehtiä poisviemieni tilalle, se on ihan ok, onhan se yksi syksyn tärkeimmistä askareista. Miten minä voisin olla siitä harmissani?
Haravointi on aika mukavaa puuhaa. Siinä näkee heti kättensä jäljen (paitsi silloin, jos haravoidessa puhaltaa kova tuuli). Haravoidessa tuoksuu multainen maa, nurmikko, syksy. Haravoidessa voi antaa ajatusten tulla ja mennä, oivaltaa jotain uutta tai sitten vaan rentouttaa mielensä, pyyhkiä pois kaiken kuormittavan ja turhan.
Haravointi on yksi hyvä syy vielä aikuisenakin ulkoilla, oiva vaihtoehto silloinkin, kun tuntuu, ettei pihalla ole mitään tekemistä.
Tein sitä paitsi yhden tärkeän oivalluksenkin.
***
Meillä on tosi iso piha, johon en ole tottunut vieläkään useiden vuosien harjoittelun ja siedätyshoidon jälkeenkään. Ja nyt vasta tajusin – siinä haravoidessani, että minulla on ladossa, vajassa, säilöissä pikkuruisia kuppeja, purkkeja ja koriste-esineitä, jotka kuuluvat kauniiseen, hallittavaan kaupunkipihaan, ei hehtaaritontille.  Näin vasta, että ne eivät tule koskaan pääsemään oikeuksiinsa täällä, eivätkä ne tule koskaan tekemään meidän pihastamme pientä, kaunista ja hallittavaa kaupunkipihaa, sellaista minun näköistäni.
Päätin olla hetken tiedostamisestani surullinen, mutta hyväksyä sitten, ja jatkaa haravoimista.
***
Vastaavaa voi tapahtua vaatteiden kanssa – erityisesti kirpputoreilla, mutta sen olen tiedostanut jo vuosia sitten ja oppinut siellä toimimaan järjen, ei tunteen sanelemana.
Kaunis mekko, joka on väärää kokoa, ei muutu oikeankokoiseksi, vaikka pukukopissa vetäisikin vatsaa kevyesti sisäänpäin samalla kuin syöttäisi itselleen ajatusta, että sen lisäksi, että mekko on kaunis, se myös sopii minulle. Ei, se ei sovi, ja sen kanssa vaan pitää elää.
Kaikki kauniit värit, leikkaukset, vaatemerkit, eivät vain sovi kaikille ja se hyväksyttävä – oman etunsa nimissä =).
***
Edellisten kappaleiden teemaa sivuten pohdin myös sitä, millaisilta meidän tulisi elämäntapojemme ja valintojemme perusteella näyttää? Liittyykö tähän teemaan samantyyppistä itsepetosta kuin ajattelussamme liian pienen kirpputorimekon sopivuudessa?
Jos emme liiku säännöllisesti, eikä edes hyötyliikunta näyttäydy arjessamme, kun valitsemme välipalaksi epäterveellstä suolaista tai makeaa, palkitsemme itsemme ruoalla, juhlimme ruoan merkeissä, mikä saa meidät ihmettelemään, miksei meillä ole Minttu Virtasen vatsalihaksia?
Mutta se haravoinnista, kirpputoreista, itsepetoksesta ja ajatuksista tällä erää.
***
Viikonloppuna teimme kaksi pyörälenkkiä ja minäkin söin kohtuudella.
Kotijumpan punnerrukset ovat yhä myrkkyä, mutta olen kehittelemässä siihen edellä kertomallani kaavalla ”faktapohjalta” ihan henkilökohtaisesti itse itselleni räätälöimää ohjelmaa. Kerron tuloksista myöhemmin, tai vaihtoehtoisesti siitä, että olen sittemmin luopunut ohjelmastani ymmärtäessäni, miten pöljä ideani jälleen kerran oli.
***
T. Nurkissa edelleen pyörivä 2014-Tsemppi-klubilainen ☺.