Luin päivällä Iltalehden nettisivuilta uutisotsikon, jonka mukaan suomalainen heittäisi vuodessa keskimäärin 25 kiloa ruokaa roskiin. 1001 Järisyttävää tieteellistä faktaa /hirvittävän hyödyllistä tietoa -lastenkirja taas kertoo, että ihminen söisi keskimäärin 500 kiloa ruokaa vuosittain. Isoja lukuja molemmat.

***

Pitäisiköhän sitä alkaa pitämään omaa excel-taulukkoa päästäkseen jyvälle, kuinka paljon oma suoritus jää alle tai menee yli keskiverrosta? Ainakin soisin, että en tuhlaisi ruokaa liki puolta kiloa per jokainen viikko.

Jos uutinen olisi totta, se tarkoittaisi meidän perheessä 2 kiloa ”roskaruokaa” per viikko. Onko nyt epävirallinen aprillipäivä?

Toisaalta tyydyin taas lukemaan jutusta vain otsikon, että voi olla että kyse oli lopulta jostain ihan muusta kuin millaiseksi minä sen jalostin. Ei olisi ensimmäinen kerta.

***

Tänään mulla oli etäpäivä, joka on pirun hyvä juttu. Etäpäivä katkaisee mukavasti viikon. Silloin saa useimmiten tehdä päivän aikana juuri ne työtehtävät kuin suunnittelikin (mikä toteutuu aniharvoin hektisellä toimistolla, jossa olosuhteet, toiveet, vaatimukset ja pienilmasto ovat pysyviä muuttujia).

Etätyöpäivänä ei tarvitse käyttää päivän vähäisistä tunneista puoltatoista tuntia autossa istumiseen (= musiikin kuunteluun (mikä muuttaakin asia huonoksi puoleksi=))) = kolmoisleuka.

Etätyöpäivinä ei tarvitse yrittää olla yhtään nätti, vaan voi ihan rehellisesti asiaa sen enempää edes ajattelematta hiiviskellä koko päivän kalsareissa, eikä tarvitse yhtään välittää siitäkään, onko hiukset kauniisti vai kuin petolinnun risupesä. Kontrasti on todettavissa. Toim. huom. tekevätkö petolinnut muuten oikeasti risupesiä? Taitavat ne tehdä.

***

Etäpäivä loppui ja työnteko vaihtui ruokahuoltoon. Lapset saivat nakkisoppaa (jota söin itse jo aiemmin päivällä) ja aikuiset söivät salaattia.

***

Ruoan jälkeen oli taas päivän lenkin aika. Puolikuntoisena voi hyvillä mielin ottaa repsikan mukaan, kun tietää itsekin, että nyt ei ole nopeusennätysten aika, vaan lenkissä on enemmänkin kyse raittiin ilman saamisesta, ja kevyestä puuhastelusta.

Kaikki oli jo valmiina, kun kipaisin vaan hakemassa fillarini todetakseni takakumin olevan vanteilla. Seurasi reipas pumppaus, joka paljasti vaurioituneen kumipinnan. Uusiksi meni – niin suunnitelmat kuin sisä- ja ulkokumikin.

Vaihtoehtojahan oli:

  1. jättää koko pyöräily sikseen (Ei, se ei ollut hyvä vaihtoehto ollenkaan, oli kiva lähteä)
  2. lähteä pyöräilyn sijaan kävelylenkille (Ei, halusin nimenomaan pyöräillä)
  3. ottaa varapyörä.

 

Valitsin vaihtoehdon c. Mainitsemani varapyörät olivat nuo alla kuvassa näkyvät. Armeijan vanha palvelija tai tori.fi -löytö, joka toimi kätevänä mökkipyöränä lyhyillä matkoilla (ja erityisesti pienessä myötälaitaisessa). Molemmissa oli omat haasteensa, mutta päädyin silti armeija-vaihtoehtoon – ja hyvinhän tuo kulki.

Näyttökuva 2015-10-01 kello 15.09.20

***

  • Nurkissa edelleen pyörivä 2014-Tsemppi-klubilainen J.