Vaihdoin viikon 9 hiihtolomani uuteen työsuhteeseen.

Olen aina ollut melko huono neuvottelija ja tässä tapauksessa kyseinen heikkouteni siis ilmenee niin, että olen töissä, kun muut ovat lomalla. On viikko 9.

Mieheni otti ja lähti – lapset mukanaan ja niin minä jäin yksin kotiin kokemaan, millaista olisi olla lapseton sinkku. Ei ihan kaikilla herkuilla, mutta melkein kuitenkin.

Nimittäin, kun sain reissun päältä ilmoituksen kotiin tulon viivästymisestä, toisin sanoen reissun pitkittymisestä, pasmat menivät heti sekaisin.

***

Huolellisimmat lukijani, ja hyvämuistisimmat samaan aikaan, muistanevat ehkä runous -harrasteisuuteni, vai muistavatko? Kysyn siksi, että kysymys toimii hyvänä aasinsiltana erääseen tunnelmaan sopivaan mietelauseeseeni:

”Laitoin oveen pienen lapun: ”Älä häiritse” ymmärtämättä, että suurin häiriö jäi kanssani suljettuun huoneeseen.”

Vaikka mietelause syntyi ajat sitten, se on edelleen symbolisesti helppo allekirjoittaa.

***

Usein vika, syyt ja seuraukset ovat omissa käsissämme, vaikka annamme itsemme uskoa muuta. Se, että lounas jää väliin ja vaihtuu raejuustoksi, joka edelleen jalostuu iltapäivän kovaksi näläntunteeksi, on harvoin puolison, lasten tai edes pomon syy.

Harvoin, vaikka siitä seuraisi 400 gramman irtokarkkipussin, 350 gramman sipsipussin ja 1,5 litran limsapullon päätyminen ostoskoriin.

Harvoin, vaikka huomaisit nälkääsi kurvaavasi ohi liikuntapaikan pihaliittymän ollaksesi kotona aikaisemmin nautiskelemassa valikoitujen herkkujen äärellä.

***
Vaikka tarina voisi olla kuvitteellinen, se on totta. Valitettavasti. Niin minulle eilen kävi ja juuri tähän surulliseen sattumukseen edellä viittasin kirjoittaessani pasmojen sekoamisesta ja melkein kaikista herkuista.

Ärsyttävää on se, että silloin kun kotona odotellaan kotiinpalaajaa, palan halusta piipahtaa liikuntakeskuksella hikoilemassa – ensin ryhmäliikuntatunnilla ja sitten infrapunasaunassa, mutta nyt minulla olikin kiire kotiin. Tyhjään kotiin.

Tunsin itseni suorittajaksi, jonka tehtäväksi oli ohjelmoitu lähteä aamulla töihin ja palata töistä mahdollisimman suoraa ja nopeaa reittiä takaisin lähtöpisteelle. Silloin loppuu ajanotto ja olemalla tehokas ja päämäärätietoinen, voin parantaa aikaisempaa nopeusennätystäni.

***

”Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.” taas sanoo vanha suomalainen sananlasku ja sekin minun on helppo allekirjoittaa, ovathan mietelauseet ja sananlaskut pieniä viisauksia.

Tämäkin kokemus, tiedostaminen vahvistaa aikaisempaa käsitystäni siitä, miten tärkeitä tavoite ja päämäärä ovat. Ja toisaalta, kuinka pienestä vivahteesta elämästä voi tulla suoritus, josta tulee itseisarvo, joka peittoaa alleen vaihtoehtoisen aidon, vapaan ja sisällöltään rikkaan elämän. Elämän, jossa on joku tolkku, mutta myös armollisuus – itseä ja muita kohtaan.

***

Epämukavuusalueelle meneminen, se, että joutuu tai järjestää itsensä uuteen tilanteeseen, horjuttaa rakenteitamme, mutta avaa myös mahdollisuuden kehitykselle. Oleellista ehkä onkin se, millaisen prosessin tai käytösmallin rakenteidemme horjuminen meissä käynnistää. Piiloudummeko koloihimme pelkäämään epäonnistumista vai lähdemmekö matkaan uteliaina ja luottavaisina omaan kykyihimme joko selviytyä tai oppia jotakin uutta.

***

Minä kurkin uutta ympäristöäni kolostani, mutta uteliaana.

 –Nurkissa edelleen pyörivä 2014-Tsemppi-klubilainen 🙂

 

[social_links size=”normal” align=”center” email=”info@hyve.fi” facebook=”https://www.facebook.com/Hyve.urheiluvalmennuskeskus” twitter=”https://twitter.com/HyveUVK” google=”https://plus.google.com/117960692412045471362/posts” linkedin=”” youtube=”https://www.youtube.com/user/HyveUrheiluvalmennus” vimeo=”” flickr=”” instagram=”” behance=”” pinterest=”” skype=”” tumblr=”” dribbble=”” vk=”” rss=””]