Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Tällä kertaa se oli kuitenkin positiivinen asia. Kesällä ottamatta jäänyt lomaraha toimi maanantaina mukavana vapaapäivänä. Jos sen sijaan olisin saanut sen rahana kesällä, etu olisi käytetty jo moneen kertaan, mutta näin vapaana olen saanut sen säilymään. Eikä tämä edes ollut viimeinen.

Siis, olen oppinut ennakoimaan.

Viikonloppureissu vaatii veronsa, niin minulta kuin lapsiltakin. Siksi vapaan pyytäminen ja pitäminen tähän saumaan oli enemmän kuin hyvää ennakointia minulta.

***

Herätys 5.20 viikonlopun jälkeen, myönnetään, hiukan väsytti, mutta en edes ajatellut mahdollisuutta kääntää kylkeä, jatkaa unia ja jättää treenit väliin, en tietenkään!

Kävin maanantainaamuna hikoilemassa Tsemppi -treenit ja palasin sitten takaisin kotiin, vien lapset kouluun, auton korjattavaksi (iskarit ainakin) ja pyöräilin.

Imuroin matot ja vein ne pikkupakkaseen tuulettumaan (ylellisyyttä), samoin petivaatteet, täkit, tyynyt, päiväpeitot, filtit ja villavaatteet. Imuroin ja pyyhin pölyjä, pesin lattioita, ikkunoita, pyykkiä ja peilejä. Laitoin ruokaa niin paljon, että siitä määrästä söisi isompikin suku, ja vieläpä monta päivää. Lämmitin ja ulkoilutin koiraa. Kurkin sähköposteja ja hoidin sosiaalisia suhteita ja järjestelyjä tekstiviesteillä.
Olikohan vielä muuta?

***

Ai niin, hain lapset kävellen / pyörällä koulusta. Siihen loppui oma kiire, touhu ja viilettäminen. Matka oli semmoista lorvimista, kun lapset tekivät tutkimuksiaan. Välillä mentiin eteen- ja välillä taaksepäin.

Välillä poikettiin (siis lapset poikkesivat) tieltä piennarta juosten alas metsään, välillä käytiin kallioilla, välillä hakemassa joku kasvi, sitten heitettiin kiviä. Piirrettiin tiehen kepillä viivoja kunnes löydettiin roudan korputtama maa, joka piti tietysti mennä rikkomaan.

Eteneminen oli siis puuduttavan hidasta, vaikka tapahtumaa kyllä riitti. Matka kesti tunnin. Matka, jonka olisi voinut hyvin taittaa puolessakin.

Vihdoin kotiin päästyämme söimme välipalaa ja keräsimme legot. Sitten läksyt, päivällinen, kaverin haku, toinen lapsista toiselle kaverille ja sitten kohti puuhista. Ensimmäinen kerta tänä syksynä, kun oltiin ajoissa paikalla.

Siitä saa lapsilta positiivista palautetta, samoin yllättävistä, viikon mukavasti katkaisevista lomarahavapaista ja etätyöpäivistä.

Kun pääsin puuhisreissulta, siivoustyöt jatkuivat vielä. Yksi matto oli tamppaamatta ja tuulettamatta. Samoin sohvatyynyt. Ja vessa piti pestä, ripustaa pyykit kuivumaan ja lämmittää sauna.

***
Maanantai-iltana olin uupunut ja ymmärrän kyllä, miksi. Syyllistyin taas samaan vanhaan kuvitelmaan, että muutamassa tunnissa voi tehdä viikon työt. Ei voi, siihen menee viikko.

Mietin vaan, että kuinka ne, joilla on isot talot, pärjäilevät siivousurakoidensa kanssa. Mutta sain minä kivaa palautetta, kun tokaluokkalainen sanoi, että: ”On niin kodikasta. Melkein kuin oltaisiin muutettu.” Siivoamalla saa aikaan pieniä ihmeitä.

***

Kolmas viimeinen viikko lähtee, on loppukirin aika.

Tiistai-iltana tein koti-treenini neljännen viikon sarjat. Sunnuntaina vielä kiukuttelin, kun mitään edistymistä ei tapahdu, vaan aina vaan sarjat tuntuvat tuskaisilta, mutta tänäänpä treeni meni vihellellen.

 –Nurkissa edelleen pyörivä 2014-Tsemppi-klubilainen