Sunnuntain aamulehdessä 6.5 on mielestäni hyvin ajankohtainen juttu. Siinä kerrottiin kuinka nuorten urheilijoiden lannerangan rasitusvammat ovat yleistyneet hurjaa vauhtia tavoitteellisen harrastuksen myötä. Kokonaisuudessaan juttu on mielestäni kirjoitettu todella hyvin, koska siinä ei ole lähdetty syyttämään ketään vaan rohkeasti tunnustetaan ongelma. Jutun lyhyemmän nettiversion pääset lukemaan tästä:!

Itse törmään jatkuvasti urheilijoiden kanssa suuriin lihasepätasapaino ongelmiin. Onneksi minun urheilijoilla ei ole ongelmat menneet vielä rankaan asti vaan ne on saatu kuntoon ajoissa toteutetulla kuntoutusjaksolla. Urheilijoilla on kovat paineet jo nuorena treenata kovaa, jotta ei jäisi muista jälkeen. Heille jo viikon, kuukauden levosta puhumattakaan on tosi kova paikka. Malttia kuitenkin kaivataan ja kauden jälkeen tulisi aina tarkistaa missä kunnossa elimistä on.

Pieni kipu harjoitellessa mielletään olevan merkki että harjoitus on mennyt hyvin ja näinhän asia ei missään nimessä ole. Eikä kivuista helposti sanota vanhemmille tai valmentajille, koska silloin pelätään oman peliajan vähentyvän. Lajeissa on kuitenkin kyse todella suurista voimavirtauksista liikkuessa isoilla tehoilla. Jos elimistä ei ole valmis(kyllin vahva) siirtämään voimaa, niin ensinnäkin liikeen teho häviää suorituksesta. Toiseksi, kun liike-energiaa ei hallita, niin se alkaa kuormittamaan elimistöä negatiivisesti. Motorisen kontrollin parantamisen kautta saadaan nopeasti parannettua liikeketjujen toimintakapasiteettia. Tähän tulee liittää myös liikkuvuusharjoitteet ja näiden avulla urheilijasta tulee jo nopeampi ja vahvempi, koska elimistä toimii helpommin liikettä synnyttäessä.

Alla on videoklippi kuinka suurista voimista on kyse aikuisilla Pro urheilijoilla. Nyt varmasti ymmärrät miksi keskivartalon lihaksilla on niin iso merkitys urheilussa!

Harjoituskertoihin kauden läpi on helppo yhdistää kehonhallintaa ja liikkuvuutta vaikka harjoitteen jokaisees osioon jos niin halutaan. Nyt mennään kuitenkin peli edellä mikä on äärimmäisen tärkeä, koska eihän sitä muuten opi pelaamaan. Mutta eikös ne urheilijat tee sen pelin ja ole avain asemassa kuinka hyvin pelitoimii? Kuten lehtijutussakin oli kerrottu, että valmentajat eivät ole anatomia- ja fysiologiaoppineita, koska yleensä he tulevat omien lasten kautta lajiin ja kehittävät lajikoulutuksien kautta tietotaitoaan. Olen itse vahvasti sitä mieltä, että ei yhden miehen tarvitse kaikkea tietää ja osata. Aina voi kysyä neuvoa ja ohjeita muiden osa-alueiden asiantuntijoilta. Heiltä saa varmasti apua, itse tulen miellelläni opastamaan esim. lihastasapainon säilyttämisessä.

Jos olet jääkiekon parissa, niin suosittelen suuresti tutustumaan ko. lehtijuttuun . Tämä koskettaa vanhempia, pelaajia kuten myös valmentajia.

– Juho