Näin alkuvuodesta ihmiset pähköilevät paljonko heidän tulee liikkua, jotta saisivat parannettua kuntoa ja trimmattua kroppaansa. Kerron seuraavassa konkreettisen esimerkin kuinka tuloksia tulee.

Toimin valmentajana Tsemppi Klubissa, jossa harjoitellaan kolme kertaa viikossa klo 6.40 neljän kuukauden ajan. Harjoitteet koostuvat monipuolisesta sisällöstä vaihdellen isoista lihaskuntoliikkeistä tukilihaksiston toiminnan parantamiseen, liikkuvuus sekä kestävyysosuuksiin. Lisäksi klubin jäsenet saavat henkilökohtaista valmennusta ryhmän ulkopuolella. Ravinto-ohjaus näyttelee merkittävää roolia valmennuksessa.

Klubin tavoitteena on parantaa osallistujan fyysiikkaa, ravitsemusta sekä psyykettä kokonaisvaltaisesti. Alla oleva video kertokoon mitä tästä seuraa 🙂

– Juho