Jos yrität olla parempi jääkiekkoilija, pesäpallon pelaaja, yleisurheilija tai mikä ikinä Sinun juttusi onkaan, silloin luultavasti luulet tarvitsevasi mahdolisimman paljon toistoja taitosi parantamiseksi. Tohtori Douglas Newburin mukaan tämä on enää puoliksi totta ja itsekkin allekirjoitan tämän (toki täytyy muistaa urheilijan ikä, kun tarkastellaan toistojen määrää). D.N ottaa kantaa toistojen määrään harjoitteissa sekä harjoiterutiineihin, vaikka hän on urheilupsygoloki. Rutiinit ovat yksi isoimmista jarruttavista tekijöistä suorituskyvyn parantamisessa. Vaikkakin on tärkeää harjoittaa sekä motorista että lihaksen omaa muistia taidon kehittämiseksi toistojen kautta, on se tärkeää ja hyödyllistä vain tiettyyn pisteeseen asti.

”Kun harjoituksessa tehdään kaikki vain konemaisesti alusta loppuun, ei ole enää järkevää tehdä sitä siksi mikä tavoite silloiselle harjoitteelle on annettu” hän kertoo. Jos lauot 100 laukausta, etkä keskity miltä jokainen tuntuu, kehittymisesi alkaa polkemaan paikallaan ja alkaa muodostua vain tavaksi. Kuinka sitten tunnistat tekeväsi samaa päivästä toiseen? Silloin pitää keskittyä kahteen seikkaan: Ensimmäinen on vähäinen motivaatio tai huolimattomuudet harjoitteen teossa. Ollessasi kyllästynyt treeniin, sinun on todella vaikea tehdä sitä parantaaksesi suoritusta. Toinen seikka on tunne, että haluat vain viedä harjoitteen läpi tietääksesi onnistuneesi. Tähän peilaten toistot tulevat kyseenalaiseksi. On turha yrittää parantaa suorituskykyä kerta toisensa jälkeen, jos et tunne mitään harjoitteen johdosta.

”Rutiini on oikopolku mikä toimii hetken,” kertoo Douglas ”mutta ennustettavuus kaikessa pitää sinut poissa kehityksen polulta”. Keino kaikkeen tähän on lisätä tietoisuutta tekemisestä = tunnetta! Harjoitus on vain harjoitus, jos se tehdään puolivaloilla. Yksi kaikkien aikojen parhaista golffaajista, Ben Hogan, ei kuluttanut mailaa lyömällä vaan löi 50 lyöntiä kahteen tuntiin. Hän ajatteli jokaista lyöntiä, koska jokaisella oli tarkoituksensa – se on harjoittelua!

Tietoisuuden lisääminen on myös elämän ohje. Douglasin mukaan 99 % ihmisen elämästä koostuu rutiineista ja tavoista. Vuorovaikutus, työt, suhteet, treenit – niistä kaikista on tullut suorittamista ilman tunnetta. Pyrkiessämme elämän tason parantamiseen, elämästämme on tullut standardi, emmekä osaa muuttaa sitä mistä kaikessa pohjimmiltaan on kyse.

Douglas kertoo tapojemme johtavan elämäämme, jota hän kutsuu elämiseksi tehtävälistan kanssa. Tästä johtuvat stressi, krooniset kivut, unettomuus ja jopa masennus. Tämä siksi, että periaatteessa menemme lepäämättä 24/7. Väärin kohdistetun energian seurauksena koemme ahdistusta, levottomuutta, syömishäiriöitä, riippuvuutta ja sairastelua. Lisäksi kuormitamme itseämme jatkuvasti kyseenalastamalla oman energiamme riittävyyden. Kokeile tehdä esimerkiksi jotain liikettä enemmän kun tavallisesti ja huomaat varmasti, että onhan sinussa sitä energiaa. Kun aloitat tekemään, niin kyllä se sieltä esiin tulee! Passivoituminen on kaikista pahinta.

Sinun ei tarvitse ottaa viikon lomaa meditaatiotaidon oppetteluun, vaan lähde pienestä teosta liikkeelle. Seuraavan kerran hampaita harjatessasi tiedosta miltä se tuntuu ja mitä se tekee sinulle, niin olet jo ottanut askeleen tietoiseen maailmaan.

Tee pieni muutos hiljalleen mahdollisimman moneen asiaan mitä teet. Seuraavan kerran, kun menet tekemään treeniä, ota yksi harjoite tarkasteluun ja TUNNE mitä ja kuinka teet. Tämän jälkeen viimeistään alat ymmärtää, kuinka saat nostettua suorituskykyäsi seuraavalle tasolle. Kohta olet pidemmällä urallasi urheilussa tai elämässä kuin koskaan aikaisemmin.

Tunne on elämän tietoa, riko rutiinisi tietoisesti ja uskalla olla parempi, avoimempi, se avaa uuden pehmeämmän tien laadukkaampaan huomiseen. Työssäni pyrin aina ohjaamaan valmennettavan oivaltamaan mitä hän tekee ja sitä kautta syntyy laadukkaampia suorituksia. Kehityksen tie on näin avattu!

– Juho